maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen päivä Bloggarina

 

Tervetuloa tutustumaan uuteen Blogi -sivustooni, jonka perustaminen ja päivitys ovat osa "Sosiaalinen media työyhteisöjen työvälineenä" -opintojaksoa. 

 

Kokemuksia Blogin perustamisesta

Blogin kirjoittaminen on näyttänyt aina helpolta, kun olen selailut toisten valmiita blogeja. Sivuston perustaminen olikin käytännössä yllättävän monimutkaista. Asiaa helpotti huomattavasti kun löysin suomenkieliset ohjesivut blogin perustamisesta englanninkielisten sivujen sijasta. Asiaa olisi helpottanut jos olisin malttanut tutustua opintojakson Wiki-sivustolla oleviin ohjeisiin ennen blogin aloittamista.

Sosiaalinen media työyhteisöjen työvälineenä opintojakso on enemmän kuin tervetullut uutuus. Nopea tiedonkulku ja verkostoituminen ovat valttia ja sosiaalisen media merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa myös sosiaalialalla. Odotan mielenkiinnolla mitä uusi kurssi tuo tullessaan, samoin omien taitojen kehittymistä. 

Ensimmäisenä blogi päivänä oli mielestäni tärkeintä saada perustettua itse sivut ja kirjoitettua tekstiä sivustolle. Toinen päivä bloggarina oli jo rentouttavampi. Sopivat linkit, kuvat ja palikat sai aseteltua jo paremmin vastaamaan omaa mielikuvaa sivuston yleisilmeestä.  

Vinkkejä ja kommentteja otetaan mielellään vastaan!


Toinen päivä bloggarina 

 

Tänään olen perehtynyt tarkemmin Lynx new e-some bloggari -sivuston 3.6.2014 kävijämääriin ja tilastopuoleen. Yllättävää kuinka tarkkaa tietoa  jo perus blogia kävijöistä on saatavissa, melkein rupesi hirvittämään. Tilastoista löytyy tietoa mm sivustolla kävijöistä maittain, selaimittain ja käyttäjäjärjestelmittäin tilastoituina. 

Lynx new e-some bloggari -sivuston 3.6.2014 katsojatilastojen mukaan sivustolla on vieraillut yhteensä jo 55 kävijää kolmesta eri maasta, joista 46 on Suomesta, 7 Yhdysvalloista ja kaksi Saksasta. Katseluhuippu näyttää olleen tänään klo 19 molemmin puolin.  

Nopeaa tämä somen tiedonkulku ja kansainvälistä. 


Kolmas ja neljäs päivä bloggarina

Kokemuksia atk:sta ja Somesta 


Mailis Vanhatalo

 Alkuperäisen tehtävän mukaisesti: "Esittäydy!" & "Kerro ensimmäisessä blogi -kirjoituksessasi sosiaaliseen mediaan liittyvistä kokemuksistasi, ennakkokäsityksistäsi ja odotuksistasi."


Aikaisempaa kokemusta atk-ohjelmista on tarttunut mukaan matkaan sekä opintojen puitteissa että töiden merkeissä, välillä kantapäänkin kautta. Olen pohjakoulutukseltani markkinointilinjan yo-merkonomi MTT ja lisäkoulutusta olen hankkinut markkinoinnin, viestinnän ja sihteerin ammattiopintojen merkeissä, sosionomi (AMK) -opinnotkin ovat jo  loppusuoralla. Työhistoriaa onkin sitten kertynyt jo useampia vuosia.

Microsoft Officen perheen ohjelmat ovat tuttuja ja tietokoneen käyttäjän A- ja AB-ajokortit ovat takataskussa. Somen puolelta FaceBook ja ryhmien ylläpito ovat tuttua juttua, Skype ja What´s up ovat myös käytössä. Pinterestiä, LinkedIn:iä ja Twitteriäkin on tullut kokeiltua, aika vain ei riitä kaikkeen. Somessakin joutuu valitsemaan mitä seuraa, mihin osallistuu ja kuinka aktiivisesti. Blogit ja Wikit ovatkin sitten uudempia tuttavuuksia. 

Kurssilta odotan oman some maailman kokonaiskuvan selkiytymistä ja omien taitojen karttumista. Minua kiinnostaa varsinkin se mitä ohjelmia viestinnän kannalta on järkevintä yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi ja miten, erityisesti projekti- ja yhdistyskuvioissa. Tietosuoja ja oman digitaalisen identiteetin muodostuminen somen kautta kiinnostavat myös. 

Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilmaan kukkapenkkien ääreen ja iltapäiväksi olen lupautunut toimimaan autokuskina nuorisolle, Urho-hauvan rokotuksia varten. 

Palaten tehtävien pariin myöhemmin :D

URHO -hauva ihan pentuna

   

Kesän kukkaloistoa odotellessa!

   ps. Kommentoidessasi blogiani, tekstisi näkyvät siellä
pienellä viiveellä. Ohjasin kommentit tulemaan
sähköpostini kautta, josta käyn ne
sitten hyväksymässä. (*

(* päivitys 2014~ lisätty vapaa kommentointi mahdollisuus kaikille) 

 

4 kommenttia:

  1. Aurinkoista blogiasi on kiva lukea. Hieno juttu tuo sivustolla kävijöiden seuraaminen. Sosiaalinen media tarjoaa monenlaista tietoa, kunhan jaksaa kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, kiitos kivasta ja kannustavasta palautteesta, tästä on hyvä jatkaa somen parissa :D

      Poista
  2. Kiva blogi kesäisine kuvineen, niin Mailiksen värit:)! Urholle onnea rokotuksiin, menee luultavasti yhtä huomaamatta kuin tyttären Kaapo-koirallakin. Huomenna nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Huominen" vierähtikin kivasti Leenan kanssa FinnKinossa Grace of Monaco elokuvan parissa ja jatkot sitten Roosteriin. Voin suositella paikka lämpimästi. Asiakaspalvelu on asiantuntevaa näin allergisenkin kannata katsottuna, ruoka-annokset isoja ja maukkaita.

      Poista