Sosiaalinen media työyhteisöjen työvälineenä ~ Oppimistehtävä 1
Wikipediaa lainatakseni:
"Sosiaalinen media eli tuttavallisesti SOME tarkoittaa
verkkoviestintä- ympäristöjä, joissa jokaisella meistä on mahdollisuus olla
aktiivinen, joko tiedon vastaanottajana tai myös itse tiedontuottaja,
viestijänä."
1a) Kirjoita blogiisi kolmesta sinulle tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä.
Sosiaalisesta mediasta tutuin minulle on Facebook, jota myös tuttavallisesti naamakirjaksi kutsutaan. Itse liityin FaceBookin käyttäjäksi jo useampia vuosia sitten. Ensisijassa liittymisen syynä oli uteliaisuus. Mikä on tämä uusi systeemi, josta kaikki puhuvat ja joka jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan voimakkaasti. Ajatuksena oli myös kehittää ja aktivoida omaa englannin kielen taitoa, tutustua uusiin ihmisiin sekä seurata toisella silmällä, mitä teinimme siellä puuhaavat. Turvallisuus ennen kaikkea!
Facebookin asetukset ja ulkoasut muuttuvat tuhkatiheään, joten mietin nykyään paljon tarkemmin kuin alkuaikoina, mitä sinne kirjoitan. Uuden käyttäjän on hyvä liittyä sivustoon jonkun nykyisen käyttäjän opastuksella tai hyviä ohjeita noudattaen. Hyvästä, seikkaperäisestä ohjeesta esimerkkinä oheinen sivusto, johon pääset tästä linkistä. Itse olen katsonut parhaaksi luoda Facebook:iin tuplaprofiilin eli minulla on ns. henkilökohtaiset sivut, joihin päivitän henkilökohtaisempia kuulumisia ja toinen profiili, jota olen käyttänyt työ- ja opiskelukuvioissa.
Ajatuksen toisesta profiilista sain toimiessani opintojen ohella aktiivisesti vapaaehtoistoimintaan ja -koulutukseen liittyvässä VARES-hankkeessa, aluksi harjoittelun puitteissa ja myöhemmin projektityöntekijänä. Hankkeen rahoituskausi päättyi 2013, mutta vapaaehtoistoiminta ja -koulutukset sinänsä jatkuvat VaRes -Vapaaehtoistoiminnanverkoston voimin.
FaceBookissa voi olla omalla henkilöprofiilillaan tai perustaa esim. yhteisöjä ja ryhmiä, jotka voivat olla joko avoimia tai suljettuja. Useat FaceBook ryhmät ovat suljettuja ja niillä on omat ylläpitäjänsä kuten esimerkiksi FB -ryhmä: VARES-keskus - Vapaaehtoistoimintaa Oulun seudulla, jonka ylläpitäjiin näytän edelleen kuuluvan. Suljetun ryhmän yhtenä ideana on pitää ryhmä asiasta kiinnostuneiden henkilöiden aktiivisena yhteisönä, ilman häiriköintiä ja ylimääräisiä asiattomia kommentteja.
FaceBookissa voi olla omalla henkilöprofiilillaan tai perustaa esim. yhteisöjä ja ryhmiä, jotka voivat olla joko avoimia tai suljettuja. Useat FaceBook ryhmät ovat suljettuja ja niillä on omat ylläpitäjänsä kuten esimerkiksi FB -ryhmä: VARES-keskus - Vapaaehtoistoimintaa Oulun seudulla, jonka ylläpitäjiin näytän edelleen kuuluvan. Suljetun ryhmän yhtenä ideana on pitää ryhmä asiasta kiinnostuneiden henkilöiden aktiivisena yhteisönä, ilman häiriköintiä ja ylimääräisiä asiattomia kommentteja.
Itse koen FaceBookin nopeaksi ja hyvin toimivaksi sosiaalisen median muodoksi. Opintojen puitteissa kerran jos toisenkin, nopeimman tiedon ja avun sai luokkamme omalta FB -ryhmältä. FB on myös aktiivikäytössä useammallakin eri projektilla, hankkeella ja yhdistyksellä, se on nopea ja edullinen tapa jakaa tietoa sekä informaatiota tapahtumista ja kokouksista jäsenistölle.
FB harrastekäytössä
Harrastekäytössä FB on mielenkiintoinen ja hyödyllinen viestinvälityskanava. Olen mukana Oriflame toiminnassa, jossa nopeasta ja luotettavasta tiedon välityksestä on selkeää hyötyä. Tuorein Oriflame luettelo on joustavaa jakaa perustamani Mailis_Oriflame -ryhmän jäsenille sähköistä mediaa hyödyntäen. Ryhmä on suljettu, mutta voit halutessasi laittaa minulle viestiä, jos haluat mukaan ryhmän jakelulistalle. Esimerkkinä tuorein Oriflame -luettelo 10/2014, johon voit tutustua klikkaamalla tästä. *) Oriflamen nettisysteemien muutosten myötä linkki päivitetty 20.9.2015/mv.
Luettelo on voimassa 30.7.2014 (* asti. Tuotteita voi tilata klikkaamalla sivun alalaitaan ilmestyvää tuotekuvaa ja "lisää ostoskoriin" painiketta. Tilauksen lopuksi sivun oikeassa ylälaidassa on kassapainike, josta aukeaa sivusto tilauksen lähettämisestä ja yhteystietojen kirjoittamista varten.
FB harrastekäytössä
Harrastekäytössä FB on mielenkiintoinen ja hyödyllinen viestinvälityskanava. Olen mukana Oriflame toiminnassa, jossa nopeasta ja luotettavasta tiedon välityksestä on selkeää hyötyä. Tuorein Oriflame luettelo on joustavaa jakaa perustamani Mailis_Oriflame -ryhmän jäsenille sähköistä mediaa hyödyntäen. Ryhmä on suljettu, mutta voit halutessasi laittaa minulle viestiä, jos haluat mukaan ryhmän jakelulistalle. Esimerkkinä tuorein Oriflame -luettelo 10/2014, johon voit tutustua klikkaamalla tästä. *) Oriflamen nettisysteemien muutosten myötä linkki päivitetty 20.9.2015/mv.
Luettelo on voimassa 30.7.2014 (* asti. Tuotteita voi tilata klikkaamalla sivun alalaitaan ilmestyvää tuotekuvaa ja "lisää ostoskoriin" painiketta. Tilauksen lopuksi sivun oikeassa ylälaidassa on kassapainike, josta aukeaa sivusto tilauksen lähettämisestä ja yhteystietojen kirjoittamista varten.
*) Tarkennus 24.8.2014: Mielenkiintoista, tuorein luettelo näyttää automaattisesti päivittyvän oheisen linkin taakse, aina jakson vaihtuessa. Linkkiosoite on "pysyvä", joten luettelon voimassaoloaika näkyy esitteen kannessa, oikeassa yläkulmassa.
Dropbox
Dropbox on ilmainen pilvipalvelu, johon jokainen voi halutessaan liittyä. Itse tutustuin siihen vuosi sitten, silloisessa harjoittelupaikassani. Ensimmäiset kokemukseni siitä olivat yksinomaan myönteisiä. Tuntui siltä, että "Missä ja kenellä se viimeisin versio tästä dokumentista on, minne tallennettuna, koneelle, läppärille vai tikulle? -ongelmaan" olisi lopultakin löytynyt toimiva ratkaisu. Samoin tiedostoja saattoi hyödyntää ajasta ja paikasta riippumatta. Yhdistyskuvioissa, joissa useampi toimija, toimii useammassa eri projektissa yhtä aikaa, pilvipalvelu mahdollistaa sen, että se viimeisin dokumentti on aina kaikkien saatavilla tasapuolisesti. Samoin valmisteluvaiheessa olevien dokumenttien, muistioiden ja kutsujen kommentointi oli joustavaa.
Käytettyäni Dropboxia pitempään, ilmeni myös ongelmia. Ilmaisen tallennuskapasiteetin katto alkoi lähestymään uhkaavasti, varsinkin kuvia tallennettaessa pilvipalveluun. Dropboxilta on toki saatavissa enemmän muistitilaa tallennusta varten, mutta maksua vastaan. Pilvipalvelun käytössä piilee myös riskitekijöitä. Kun tieto poistetaan vahingossa pilvipalvelusta, se myös häviää kaikkien saatavilta, siksi kokematonta atk-käyttäjää ei kannata päästää ilman ohjausta touhuamaan tärkeiden aineistojen pariin.
Pilvipalvelussa on mahdollista myös määritellä käyttöoikeuksia sekä henkilöittäin että dokumenteittain. Samoin kuin antaa esimerkiksi vain lukuoikeuden tai sitten laajemmat oikeudet eli muokkaus- ja kirjoitusoikeudet. Tietoturva-asiat ovat Dropoxin käytössä huomioarvoinen asia. AC-luentojen, Mikan osuuden jälkeen mieleeni tuli myös ajatus, onko aineistosta otettu varmuuskopioita missään vaiheessa, toivottavasti on. Nykyisin suhtaudun hiukan varauksella siihen mitä pilvipalveluun tallennan, varsinkaan omia valokuvia en sinne enää tallentaisi.
Pilvipalvelussa on mahdollista myös määritellä käyttöoikeuksia sekä henkilöittäin että dokumenteittain. Samoin kuin antaa esimerkiksi vain lukuoikeuden tai sitten laajemmat oikeudet eli muokkaus- ja kirjoitusoikeudet. Tietoturva-asiat ovat Dropoxin käytössä huomioarvoinen asia. AC-luentojen, Mikan osuuden jälkeen mieleeni tuli myös ajatus, onko aineistosta otettu varmuuskopioita missään vaiheessa, toivottavasti on. Nykyisin suhtaudun hiukan varauksella siihen mitä pilvipalveluun tallennan, varsinkaan omia valokuvia en sinne enää tallentaisi.
Wikipedia
Wikipedia, se kaikkien opiskelijoiden kaveri, vaikkei moni sitä tunnustakkaan. Itselleni tuli yllätyksenä, että Wikipedia lasketaan sosiaalisen mediaan kuuluvaksi. Asia ei ole aikaisemmin tullut ajateltua. Tiedossa on toki ollut, että asiasta jotain tietävä voi päivittää tietonsa sivustolle.| Luonnonvaraisia niittykukkia |
Sivustolta on kuitenkin usein saatavilla hyviä vinkkejä siitä, mitä virallisia lähteitä sivuston kirjoittamisessa on hyödynnetty ja mihin aineistoihin lukijan kannattaa tutustua tarkemmin, jos kaipaa asiasta lisätietoa. Wikipediaan ja sen sisältöön voit tutustua tarkemmin tästä linkistä.
1b) Perehdy
yhteen sinulle aiemmin vieraaseen sosiaalisen median sovellukseen, palveluun
tai
toimintaympäristöön.
Google Drive
Ajattelin perehtyä itselleni aiemmin vieraaseen Google Driveen, vaihtoehtona Dropboxille. Google Drivea voi hyödyntää esimerkiksi esitysten, laskentataulukoiden sekä asiakirjojen luomisessa ja jakamisessa. Etsiessäni siitä tietoja netistä, yllätyksekseni se kuuluikin palveluihin, jotka olivat aktivoituneet automaattisesti, luodessani aikoinaan Google-tunnusta. Samasta valikosta löytyi muitakin hyödyllisiä
ohjelmia, kuten Google -maps, YouTube ja Google-kääntäjä. Mitä tästä opimme? Miksi kirjautua kaikkiin palveluihin erikseen, kun ne löytyvät google-tunnuksen alta. Olisi hyödyllistä itsekin tutustua kaikkiin, uuden palvelun tarjoamiin vaihtoehtoihin ja ohjelmiin eikä vain
keskittyä juuri siihen yhteen, jota oli luomassa.
Google Drivesta löytyi myös mm. tähän kurssiin kuuluvana aineistona kooste "Sosiaalisen median työvälineistä" sekä "Tehtävien suoritusmerkintä -taulukko", jotka molemmat on nähtävästi linkitetty Some-kurssin sivuille Google Drivestä.
ISAN sivustolta, jonne on koottuna ohjeita ja hyödyllisiä vinkkejä esimerkiksi Google -sovellusten käytöstä, löytyvät tarkemmat ohjeet myös Google Driven käytöstä. Samalla sivustolla olevaa Google Driven mainosvideota mukaillen: "Easy to find, easy to share!" Palvelun ohjeisiin voi tutustua myös Google omilla sivuilla englanniksi tai hyödyntää sivuston lukemisessa Google kääntäjää.
1c) Tee yhteenveto blogiisi siitä miten sosiaalista mediaa voitaisiin hyödyntää?
Sosiaalista mediaa voitaisiin hyödyntää niin järjestö- kuin
yhdistystoiminnassakin, sosiaalialasta puhumattakaan, huomattavasti nykyistä
aktiivisemmin. Toimivat www-sivut yhdistettyinä aktiiviseen toimintaan ja
sosiaalisen media eri muotoihin, luovat kattavan pohjan esitellä toimintaa sekä
välittää tietoa tärkeäksi koetuista asioista ja yhteisistä tapahtumista. Sosiaaliselle medialle tyypillisiä piirteitä ovat avoimuus, yhteisöllisyys, mahdollisuus osallistua keskusteluihin ja tuottaa itsekin sisältöä. Yhdistys- ja järjestötoiminnan puolella sosiaalisen median aktiivisen käytön tavoitteena voisi olla myös herättää aktiivista keskustelua sekä
herätellä kansalaistoimintaa tärkeänä pitämänsä asian puolesta.
Kun sosiaalista mediaa aloitetaan käyttämään esimerkiksi yrityksen tai yhdistyksen aktiivisena viestintävälineenä, tulee sivustoa ja tietoja myös päivittää aktiivisesti sekä pitää ainakin perustiedot ajan tasalla. Liian usein näkee sivustoja, joiden tiedot ovat jo vanhentuneita, eikä vanhalta sivustolta ole ohjausta/linkitystä tai edes mainintaa uusien www- tai FB -sivujen nimestä tai osoitteesta. Google hakujenpalvelujen käytön yleistyessä, sivuilla tulisi olla merkittynä ainakin vuosiluku, mielellään päivämääräkin milloin sivun tekstit on päivitetty. Tapahtumakutsusta puuttuva vuosiluku voi aiheuttaa sekaannuksia tapahtuma-ajan ja -paikan suhteen. Vuosittain saman nimisenä toistuvasta tapahtumasta esimerkiksi "Xxx:n vuotuiset kevätkarkelot" voi googlattaessa tulla eri päivämääriä ja tapahtumapaikkoja, jolloin vuosiluvun puuttuessa osallistuja voi löytää itsensä väärästä paikasta ja vielä väärään aikaan.
Hyvin toimivasta kokonaisuudesta olen ottanut esimerkkinä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n Omaishoitajille ja heidän läheisilleen tai muuten asiasta kiinnostuneille suunnatut yhdistyksen monipuoliset www-sivut täydennettynä yhdistyksen aktiivisella Facebook sivustolla, jossa keskustelu on vapaata. Sivustolta löytyy tietoa niin yhdistyksestä itsestään kuin sen eri projekteista, joista osaan linkit ohessa.
* Omaistuki-toiminta
* IhimisenLähelle -projekti
* Etäomaispuoti-projekti.
Sosiaalista mediaa täysipainoisesti hyödyntäen oheista kokonaisuutta voisi vielä täydentää jäsenistön omilla, omaishoitajuudesta kertovilla Blogeilla tai linkeillä blogi-sivustoille.
1d) Linkitä ja kommentoi muita
blogeja omaan blogiisi, kuten opintojakson muiden opiskelijoiden.
Voit linkittää myös
opintojakson ulkopuolisia blogeja omaan blogiisi.
Voit linkittää myös opintojakson ulkopuolisia blogeja omaan blogiisi.
Sosiaalisen median hyödyntämiseen eri palveluiden kautta ja
varsinkin kiinnostavien Blogien lukemiseen voi välillä uppoutua liiankin
tiiviisti, ajantajun haihtuessa jonnekin kauas. Erilaisia blogeja ja niistä
kokoavia sivustoja näyttää netistä löytyvän useampiakin. Iltasanomien blogisivustolta voi
esimerkiksi etsiä haluamiin blogeja kirjoittajan tai aihepiirin mukaan.
Toisentyylisen blogisivuston muodostavat JVA DX-kuuntelijan blogisivut. Sivustolla on keskitytty tiiviisti DX-kuunteluun liittyvien asioiden ja kuuntelureissujen taltiointiin. Sivustoa on mielenkiintoista selailla välillä, mutta osa tekstistä ei omasta teknisestä taidosta johtuen oikein aukea. Asian harrastajille sivusto antaa paljon informaatiota.
Opintojakson muiden opiskelijoiden blogeja ja kommentteja
At Campfire eli M.H. :n sivustoon oli mielenkiintoista tutustua. Jokainen Blogi on varmaan omalta osaltaan käyttäjänsä ajatusten näköinen. Tekstissä oli esitetty hyvin omia ajatuksia Some-kurssin varrelta sekä omia johtopäätöksiä asiasta. Olisin kuitenkin kaivannut sivustolle lisää väliotsikoita, asioiden tiivistämistä tai ehkä kuvien ja eri tekstikokojen runsaampaa käyttöä lukemista helpottamaan. Kokonaisuus oli kuitenkin mukavaa lukea.
H.M. :n Sometsuussa blogissa teksti oli soljuvaa oli mukavaa lukea. Teksti oli sujuvaa ja aiheen käsittely sekä selkeä kappalejako aihekokonaisuuden vaihtuessa tekivät lukemisesta miellyttävä. Tekstit sopivasti kuvilla höystettynä ovat hyvä blogikokonaisuus. Sivustolla esitetyt mietelmät Somesta ovat lähellä omiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti